keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Aah, come on Eileen


Aye!


Tää maistuu vähän Hubba Bubballe. Me like

Olipas hassua tänään. Menin normaalisti kymmeneks kouluun, olin vähän etuajassa ja aloin jo huolestua että meillä ei ollutkaan tunteja. Olin kuin olinkin oikeassa ajassa, mutta meidän opettaja ei ollut! Rehtori oli unohtanut meidän tunnit kokonaan, joten siinä me sitten sellanen tunteroinen kuluteltiin aikaa käytävällä. Lopulta kyllästyttiin ja lähettiin syömään. Pienen mietiskelyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että sama asia kun lähtee takas kotia, koska seuraaviin tunteihin olis ollu monen tunnin odotus. Suurin osa luokkalaisista oli samaa mieltä. Niinpä minä sitten tunnin istumisen ja sen jälkeisen maittavan aterian jälkeen lähdin takaisin. Sama kun olisi vaan nukkunut kotona!

Se joka tietää tän biisin on paras ikinä.

"Kuvis on ihan perseestä."
"Miks sit otit sitä?"
"Koska se on parasta."

Demittäjät on parhaita.
Kaikki on parhaita

Seuraavaks venataan siskon ja sen poikkiksen saapumista.
xoxo Kaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti