sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Suklaabananna

Aye!

On sunnuntaireseptin aika. Vuorossa kesän kuumin herkku, suklaabanaani. Valmistaminen onnistuu grillissä tai uunissa, whatever you like! Itse tykkään enemmän grillissä tehdystä, siinä on vaan enemmän tunnelmaa. Mutta tällä kertaa tein uunissa kun en jaksanut alkaa grilliä lämmittelemään. Valmistaminen on nopeaa ja helppoa, tarvitset ainoastaan banaanin, veitsen, suklaata ja palan folioa.

Laita grilli/uuni lämpenemään n. 200 asteeseen.
















Leikkaa banaani halki niin, ettet kuitenkaan leikkaa pohjaan asti.

Banaanin pitäisi muistuttaa kuppia.

Tämän jälkeen laita suklaapalat halkaistun banaanin sisään. Pieni painaminen on suositeltua, jotta suklaa ei pullahda ulos. Mutta varoen ettei pohja mene rikki. Suklaata voi laittaa omien mieltymysten mukaan niin paljon kuin saa mahtumaan, tai vaikka vain yhden palan.

Tämän jälkeen nosta banaani folion päälle ja kääri nätiksi paketiksi niin, että suklaapalat ovat ylöspäin.

Mulle tuli tästä mieleen joku lohikäärme.

Kun grilli/uuni on valmis, laita paketti grilliin/uuniin suklaapalat yhä ylöspäin.

Odota kymmenisen minuuttia.

















Ja näin syntyy
suussa sulava suklaabanaani!



Nauttikaahan tuosta ihanasta lämmöstä ulkona.







xoxo Kaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti